Mikä ihme siinä on, että toisesta AINA tahtoo uskoa sitä parasta?
Minkä helvetin takia AINA pitää uskoa ja luottaa vaan saadakseen taas siipeensä?

Mä taidan olla ihan vitun tyhmä. Tyhmin, rumin, läskein, paskamaisin akka koko maan päällä, kun mun
kanssa tuntuu olevan niin vitun vaikee olla.


Ei tätä helpota mikään.
Joskus on pakko vaan kirkua tyynylle, että jaksaa taas. Uuden päivän. Tai yön. Vitun yöt. Sais ees nukuttua.
Mies ei suostu vastaamaan kun kysyn, tahtooko edes olla mun kanssa enää.
Ei sitä taida kiinnostaa yrittää enää. Kunhan saa ryypättyä niin kaikki on ookoo.